# Topic on tönkkö vähän #

Umito kulki linnan sisällä ja astahti yhteen huoneista jonka hän oletti olevan kirjasto. Umito astui huoneeseen ja se olikin kirjasto Umito nappasi yhden kirjan ja alkoi lueskeleen sitä ¨Hoaaah olisi varmaan pitänyt hieman enemmän nukkua¨ Umito haukotteli Clameow makoili kirjaston pöydällä ja Umito keskittyi lukemaan ¨Toivottavasti toiset saivat unta¨ Umito sanoi kuiskaten CLameowlle ja vilkaisi ikkunasta ¨Nyt taitaa olla aamu.. ¨ Umito kuiskasi taas Clameowlle joka maukaisi maireasti ja tarkkaili ympärilleen ¨Hooooooooaaahh..¨ Umito haukotteli kovasti ja alkoi taas lukea ¨No pysyn hereillä silti vaikka olisin kuinka väsynyt ¨ Umito hymyili sanoen clameowlle. Umito katseli ympärilleen ¨Toistaiseksi turvallista¨ Umito sanoi ja tunsi itsessään pientä pelkoa jo hieman. Yksin täällä ei ole turvallista olla mutta kyllä siinä aina pärjää Umito vilkaisi Clameowta joka haukotteli ja katsoi Umitoa joka luki.


# Hieman tönkköä Tekstiäkin? #

Shateria

”Umito! Umito!” Shateria juoksi pitkin linnan käytävää, ja huusi huonetoverinsa nimeä. Hän itse oli kuin olikin saanut nukuttua edes vähän, ja tällä kertaa painajaiset eivät olleet vaivanneet. Mutta hänen nukkuessaan poika olikin lähtenyt heidän huoneestaan, ja kadonnut jonnekin.
Noniin, seuraava ovi…siellä oli muistaakseni kirjasto, Shateria ajatteli hengästyneenä, ja riuhtaisi huoneen oven auki. Hän oli jälleen aikeissa huutaa pojan nimeä, mutta huomasikin Umiton lueskelemassa kirjaa, ennen kuin ehti edes avata suutaan. Hän tuijotti tätä hetken hieman epäuskoisena. Oliko tuo nyt ihan varmasti Umito, eikä mikään kummituspokémonin luoma harhanäky?
”Huh. Sinua saikin etsiä ihan urakalla…” tyttö puuskutti ja käveli pojan luokse. ”Mitä luet?” hän kysyi katsellen samalla itselleenkin jotain luettavaa. Hän piti lukemisesta, ja kirjoista yleensäkin. Tai, ei kaikista kirjoista tietenkään, jotkut olivat tajuttoman tylsiä, mutta jotkut teokset olivat suoraan sanottuna mahtavia.
Oli vaikea valita, mitä lukisi.
”Voisitko ensi kerralla kertoa minulle, jos aiot lähteä johonkin? Tarkoitan, että pelästyin aika pahasti, kun vain ajattelinkin niitä öisiä kummituspokémoneja. Ne olisivat voineet-” Shateria lopetti selostuksensa kesken. ”Sori. Huolehdin liikaa. Mutta toivottavasti Matthew ja Kaedenkin löytävät tiensä tänne jossain vaiheessa. Tai sitten me joudumme etsimään heidät.”

Umito kuuli pian nimensä huutoa ja ovi rävähti auki pian

¨Minä tulin tänne vain ajattelin että tämä ehkä olisi turvallisin huone toistaiseksi.¨ Umito ajatteli ääneen sanoen ¨En oikein tiedä itsekkään mikä tämä kirja on näitä on täällä melkein samanlaisia mutta tämä kertoo tästä linnasta jonkun verran lisää.¨ Umito sanoi ¨Anteeksi Voin kyllä kertoa kun lähden huoneesta¨ Umito sanoi ¨Ei se mitään. Kai he ovat viellä nukkumassa jos he ovat saaneet unta.¨ Umito sanoi ajatellen samalla Clameow katsahti ympärille ja painoi päänsä taas pöytää vasten. ¨Kukakohan täällä on asunut.. siis silloin kun tämä oli viellä oikein kunnossa.¨ Umito mietti ääneen. ¨Ja Minusta tuntuu ettemme pääse tästä linnasta tai talosta ikinä pois.¨ Umito sanoi ¨On ehkä opittava elämään niiden pokemonien kanssa ja muutenkin.¨ umito sanoi

Shateria

”…älä sano noin”, Shateria sanoi hiljaa Umitolle, joka pohdiskeli, etteivät he ikinä pääsisi ulos linnan tiluksilta. Kieltämättä hän oli itsekin pohtinut ihan samaa, mutta asian myöntäminen oli kuitenkin vaikeaa. Toisaalta, hehän olivat olleet täällä vasta lyhyen aikaa, eihän sitä tiennyt, jos vaikka lähipäivinä löytyisi jokin pakokeino.
”Ja minä en ikimaailmassa opi elämään niiden otusten kanssa”, tyttö mutisi hiljaa tarkoittaen tietysti kummitusmaisia pokémoneja, joita linnassa todellakin riitti. ”Ja jos en pian näe Matthew’ta ja Kaedenia, lähden etsimään heitä”, tyttö sanoi.
Seuraavaksi hän keskitti huomionsa Clameow’hun. Se oli oikeastaan aika mukavan näköinen pokémon, vaikkei ehkä aivan Shaterian tyylinen. ”Saanko silittää pokémoniasi?” Shateria kysyi, ja vilkaisi poikaa odottaen vastausta. Ilman lupaahan toisten pokémoneihin ei ollut koskeminen, ei ainakaan jos arvosti henkikultaansa. Flareonin kohdalla tämä piti erityisen hyvin paikkansa, mutta tuo tulipokémon oli tällä hetkellä poképallossa.

//Anteeksi kesto...//

//Haittaako jos tulen mukaan? Sanokaan vaan jos ei sovi niin hipsin vähin äänin pois.//


Matthew oli saanut etsiä tovereitaan tovin jos toisenkin, mutta lopulta hän kuuli kirjastosta puhetta.
Poika käveli huoneen ovelle ja näki Shaterian ja Umiton pokemoneineen. Joukkio näytti kovin vakavalta, ja Matt epäily tupsahtaneensa paikalle kesken syvällisen keskustelun.
Silti poika päätti liittyä heidän seuraansa.
"Huomenta. Anteeksi jos häiritsen, ajattelin vain etsiä teidät varmistaakseni että olette kunnossa." Matthew sanoi hymyillen, ja oli helpottunut siitä että toiset kouluttajat olivat ainakin päällisin puolin kunnossa.
Electrike seisoi kouluttajansa vierellä ja tarkkaili muiden pokemoneja.
"Uskoisin että myös Kaeden liittyy seuraamme pian, ainakin hän oli jo hereillä ja hyvinvoivan näköinen." Matt jatkoi hetken päästä ja katseli sivusilmällä kirjaston melko laajan oloista kirjavalikoimaa. Tarkemmin miettiessään Kaedenia Matthewia alkoi kaduttaa hänen lähtemisensä. Hän ei olisi saanut jättää toveriaan yksin huoneeseen, vaikka hänellä olikin Houndour turvanaan.
"Jos hän ei pian löydä tänne, menen takaisin. En saa rauhaa jos en tiedä hänen olevan kunnossa." Matt sanoi, sulkien silmänsä hetkeksi, nojautuen kirjaston ovenpieleen.

// Sori kestoa! //

Kaeden oli vaellellut vähän aikaa etsien muita.
"Eihän Matthew oli voinut ehtiä kauas." poika mutisi turhautuneena. Houndour murahti jotain ja lähti kävelemään kohti kirjaston ovea. Kaeden juoksi pokémonin perään, ja huomasi pian Matthewin nojaavan ovenpieleen.
"Terve!" Kaeden huudahti ja ryntäsi kirjaston ovesta sisään. Shateria ja Umito olivat ilmeisesti juttelemassa. Houndour haukotteli ja istui lattialle. Koira alkoi raapia takajalallaan kyljessä olevaa haavaa, ja side alkoi löysentyä.
"Hei! Älä tee noin! Ethän halua haavasi aukeavan uudelleen?" Kaeden huudahti ja kumartui sitomaan kangaspalan paremmin haavan eteen. Ryuu näytti kärsimättömältä. Miksei se saanut raapia, jos sitä kerran kutitti? Kaeden virnisti pokémonilleen ja taputti rohkaisevasti sen päätä. Sitten poika nousi seisomaan ja naurahti turhankin kevyesti:
"Meillä tuli pikku ottelu yhen Mismagiuksen kanssa! Otettiin aika pahasti turpaan, mutta ollaan elossa. Toivottavasti teille ei ole käynyt yhtä pahasti!"
Ryuu katsoi tarkkaavaisena Umiton Glameowia. Jostain syystä tuo kissapokémon ärsytti houndouria, mutta koira ei halunnut hyökätä. Se ei halunnut olla tottelematon ja saada toruja kouluttajaltaan, joten se tyytyi vain murisemaan ja tuijottamaan Glameowia.
"Onko löytynyt hyviä kirjoja?" Kaeden kysyi hymyillen, kiinnittämättä huomiota vieressä murisevaan houndouriin.

Kuullessaan tervehdyksen Matthew avasi silmänsä ja näki Kaedenin ryntäävän kirjaston ovesta sisään pokemoninsa kera. Matt huokaisi helpotuksesta, ainakin tuo kaksikko oli selvinnyt muiden luokse hengissä. Houndourin kyljessä näytti tosin olevan jokin kangaspalan tapainen. Kaeden tuntui huolestuvan kun Houndour yritti raapia kankaan peittämää kohtaa.
Pian Kaeden selittikin että Houndour oli haavoittunut ottelussa Mismagiusta vastaan.
Silloin Matthew puraisi turhautuneena huuleensa. Jos hän olisi ollut Kaedenin kanssa, he olisivat ajaa Mismagiuksen pois yhdessä.
"Onneksi olette sentään elossa." Matt sanoi ja hymyili pikkuisen. Tämä tapaus vain sai pojan varmistumaan siitä, ettei hän haluaisi menettää yhtäkään näistä tovereistaan.
Matthew ei antaisi yhdenkään toverinsa kadota tai heittää veiviään.
Electrike puolestaan ei kiinnittänyt ihmisten touhuihin liiemmin huomiota, se vain katseli miten Houndour murisi Glameowille.